Varikattilanmäen pirunpelto, eli jääkauden muodostama muinaisranta aamuauringossa

Varikattilankierros

Vakattilanmäen luonnonsuojelualueelta löytyy mm. pirunpelto ja ryssänuuni.

Mikäli Eeron polku ei tunnu riittävän haastavalta luontoretkeltä, voit ottaa kohteeksi Varikattilanmäen luonnonsuojelualueen, jonne poikkeaa merkitty polku Eeron polun varrelta.

Kuukallio, jonka päällä Eeron polku kulkee, ja Varikattilanmäki muodostavat yhdessä valtakunnallisesti arvokkaan kallioaluekokonaisuuden.

Varikattilanmäki on suojeltu jo vuonna 1982, mutta merkitty reitti sinne tehtiin vasta keväällä 2021.

Varikattilankierros on noin 3,2 kilometriä pitkä luontoreitti, jonka lähtöpiste on Lehmirannan lomakeskuksen parkkipaikalta. Kulje ensin Eeron polkua noin 550 m paikkaan, jossa liikuntareitti haarautuu lenkiksi. Valitse vasemman puoleinen haara. Parinkymmenen metrin jälkeen näet opasteen "Varikattilankierros" vasemmalle metsään.

Reitti on merkitty punaisella kuitunauhalla. Reitillä on sallittua liikkua vain kävellen, pyöräily on kielletty. Reitti on paikoin haastava, joten se ei sovellu liikuntarajoitteisille.

Varikattilanmäellä sijaitsee sekä ryssänuuni että pirunpelto. Ryssänuuni on muinaismuistolain suojelema vanha kiviuuni, jossa on paistettu leipää ja kuivatettu kalaa. Uunien rakennus ajoittuu pääsääntöisesti iso- ja pikkuvihan aikaan 1700- luvun alkupuoliskolle, ja uuneja tavataan eniten alueilla, joissa venäläiset kaleerilaivastot ovat liikkuneet. Varikattilan pirunpelto on kooltaan noin hehtaarin. Pirunpelto on jääkauden aikaansaannos, ja alueella näkyy muitakin jääkauden merkkejä, kuten suuria siirtolohkareita. Reitin korkeimmalta kohdalta avautuu mahtavat maisemat Lehmijärvelle.

Varikattilankierros -luontopolun kartta.

Ryssänuuni Varikattilanmäellä

Sammaleen alla lymyilevä ryssänuuni Varikattilanmäellä

 

Maisemat Lehmijärvelle Varikattilanmäen korkeimmalta kohdalta

Maisema Lehmijärvelle Varikattilanmäen korkeimmalta kohdalta