Thumbnail

Tanja Bergrothista Lehmirannan johtaja

Elämyksiä Ikäihmisille jatkossakin

Lehmirannan lomakeskuksen johtaja vaihtui syyskuun alussa. Johtajana aloittanut Tanja Bergroth kiittelee edeltäjäänsä Eero Patrakkaa: kiinteistöt ovat mainiossa kunnossa. Niissä on hyvä tarjota tulevinakin vuosina elämyksiä ikäihmisille.

Tanja Bergroth (o.s. Torkkeli) on ollut Eläkeliiton omistaman Lehmirannan lomakeskuksen palveluksessa yli 19 vuotta. Viimeksi palvelupäällikkönä vuodesta 2014 lähtien. Liittohallitus valitsi hänet keväällä Lehmirannan johtajaksi 1. syyskuuta alkaen. Aikaisempi johtaja Eero Patrakka oli sekä Lehmirannan johtaja että Eläkeliiton talousjohtaja. Hän toimii talousjohtajana vuoden loppuun asti, jolloin hän jää eläkkeelle.

Kohtaamiset palkitsevia

Rakastan asiakaspalvelua. Ihmisten kohtaaminen ja elämysten tuottaminen heille on äärimmäisen palkitsevaa, Bergroth selittää ja kuvailee itseään matkailuliiketoiminnan ammattilaiseksi ja humanistiksi.

Tykkään arkistoista, mutta syy, miksi tykkään, on aina yksittäinen ihminen. Jos mietin 1600-luvun hakkapeliittaa tai hänen vaimoaan tai jotakin asiakastamme, ajasta, paikasta tai iästä riippumatta olemme tietyllä tavalla samanlaisia. Jokainen rakastaa, itkee ja unelmoi. Jokainen haluaa elämyksiä. Jokainen haluaa tulla kohdatuksi ja kuunnelluksi.

Bergrothin sukujuuret ovat isän puolelta Karjalassa ja äidin puolelta Itä-Savossa. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri Turun yliopistosta vuodelta 1998 pääaineenaan Suomen historia. Työn ohessa Bergroth on suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon 2016 ja matkailuoppaan ammattitutkinnon 2007.

Tarinan kautta historiaan

Eläkeliitto on tehnyt häneen vaikutuksen: miten se toimii ja tarjoaa mahdollisuuksia yksittäisille jäsenilleen. Se on tarinoiden aarreaitta.

Kun olin pikkutyttö, rakastin mummojen ja pappojen tarinoiden kuuntelua. Vanhat asiat ovat uponneet minuun aina.

Lehmiranta on paikkana historiasta innostuneelle houkutteleva paikka. Ympärillä on paljon kulttuurihistoriallisia kohteita, joihin moniin on mahdollisuus retkeillä Lehmirannasta.

Rakennukset, kivet ja muut paikat alkavat elää, kun ne täytetään tarinoilla. Niiden kautta retket muuttuvat elämyksiksi.

Puitteet valmiina

Bergroth kiittää Eläkeliittoa, joka Eero Patrakan johdolla on kehittänyt Lehmirannan infraa (kiinteistöt, tiet, vesi-, jätevesi- ja lämmitysjärjestelmät, ict yms.) ajanmukaiseksi.

Suuria investointeja on vuosien varrella jouduttu tekemään paljon, jotta asiakkaiden toiveisiin on pystytty vastaamaan. Talo on hyvässä kunnossa, eikä suuria remontteja olekaan näköpiirissä.

Pääsen aloittamaan työni aivan eri pisteestä kuin Eero.  Puitteisiin liittyvät ongelmat on ratkaistu.  Nyt voidaan enemmän kiinnittää huomiota, mitä tehdään ja miten tehdään, Bergroth kuvailee.

 

Teksti: Vesa Toikka

 

Koko juttu on luettavissa EL-Sanomista 4/2018.