päivitys 16.6.2021
Turvallisin mielin lomalle
Tervetuloa Lehmirannan lomakeskukseen!
Olemme pyrkineet omalta osaltamme tekemään loman vietosta mahdollisimman normaalia, mutta kuitenkin turvallista, kulloinkin voimassa olevia viranomaisohjeita noudattaen.
Asiakkaamme ovat pääsääntöisesti valveutuneita suomalaisia eläkeläismatkailijoita. Lehmirannassa on tilaa ja luontoa viettää turvallista ja virkistävää lomaa. Lisäksi ohjeistamme monin tavoin asiakkaitamme huolehtimaan hyvästä käsihygieniasta ja turvaväleistä.
Ohjeita ja tietoa terveysturvallisuudesta Lehmirantaan saapuville
Tutustu näihin ohjeisiin ennen matkalle lähtöäsi.
- Sairaana ei pidä matkustaa
On tärkeää välttää matkustamista, jos tuntee itsensä sairaaksi.
Koronavirus aiheuttaa hengitystieinfektion, jonka oireita voivat olla mm. yskä, kurkkukipu, kuume, hengenahdistus, lihaskivut, vatsaoireet ja päänsärky. Kaikkea matkustamista tulee välttää, mikäli sairastumisen oireita on havaittavissa. - Matkustus omalla vastuulla
Lehmiranta ei vastaa lomamatkan aikana sairastumiseen liittyvistä, sairastumisen vuoksi keskeytyneistä tai tarpeettomaksi jäävistä palveluista, esim. lomasta, hoidoista tai matkalipuista. Lehmiranta suosittelee oman henkilökohtaisen matkavakuutuksen hankkimista ja varmistamaan sen kattavuus mahdollisissa sairaus- ja peruutustilanteissa.
- Käsihygienia
Kädet on syytä pestä aina ulkoa sisälle tullessa, sekä aina aivastamisen tai yskimisen jälkeen. Kädet kuivataan kertakäyttöisiin paperisiin käsipyyhkeisiin.
Jos käsienpesumahdollisuutta ei ole, käytetään käsihuuhdetta. Kannattaa välttää turhaa omien kasvojen tai yleisten tilojen pintojen koskettelua. Siivousta yhteisissä tiloissa on tehostettu.
- Yskimisetiketti
Aivastamisen tai yskimisen yhteydessä suun eteen laitetaan kertakäyttönenäliina, joka heitetään heti käytön jälkeen pois. Jos nenäliinaa ei ole saatavilla, suojataan suu kyynärtaipeella. Kädet pestään tämän jälkeen.
Asiakaspalvelupisteemme kahviloissa, ravintolassa ja hotellin vastaanotossa on varustettu muovipleksillä.
- Turvavälit
Koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana. Matkaillessa tulee välttää tilanteita, joissa ollaan lähikontaktissa muiden kanssa. Pidäthän siis edelleen riittävän turvavälin muihin ja huolehdit näin omasta ja toisten turvallisuudesta.
- Kasvomaskit
Suosittelemme käyttämään kasvomaskia julkisissa liikennevälineissä saavuttaessa, ellei muut terveydelliset syyt estä maskin käyttöä. Voimassaolevien viranomaissuositusten mukaisesti Lehmiranta suosittelee kasvomaskin käyttöä myös lomakeskuksen sisätiloissa, silloin kun ei voi varmuudella voi pitää riittävää turvaväliä muihin. Kyseessä on suositus. Huomioimme, ettei maskien käyttö välttämättä terveyssyistä sovi kaikille. Otathan mukaasi omat kasvomaskit. Lomakeskuksessa on myynnissä maskeja vain rajoitetusti.
- Matka kotoa lomakeskukseen
Turvavälit ja hyvä käsi- ja yskimishygienia on syytä muistaa myös matkalla.
- Ruokailu ja kahvilat
Aamiainen ja muut ruokailut toteutetaan voimassa olevien viranomaisohjeiden mukaisesti. Ruoka-aikoja porrastetaan tarvittaessa. Ruokaa ja juomaa noudetaan väljästi jonottaen turvaväleistä huolehtien. Auloissa on ohjeistus wc-tiloihin käsienpesua varten; myös käsidesiä on saatavilla. Lomakeskuksessa on laadittu varautumissuunnitelma poikkeusjärjestelyin toteutettavia puhtaanapito- ja ravitsemuspalveluita varten, ja nimetty sille vastuuhenkilö.
- Majoitus
Majoitus pyritään toteuttamaan tilausten mukaisesti. Huom! Mies- tai naispaikan varanneet: Mikäli et halua majoittua mies- tai naispaikalle, kysythän jo etukäteen, onko mahdollisuus majoittua yhden hengen huoneeseen. 1hh-lisämaksu 30 euroa/ yö. Rajoitettu saatavuus.
- Ohjelmat
Ohjelmatilaisuuksiin ja tapahtumiin voi tulla muutoksia koronaohjeistusten vuoksi. Ohjelmissa tulee huomioida voimassa olevat turvaväli- ja maskisuositukset ja hygieniaohjeet.
- Jos saat oireita lomalla
Jos tunnet lomallasi kurkkukipua, yskää tai muita sairastumisoireita, pysythän huoneessasi ja ota puhelimitse heti yhteys lomaohjaajaan tai ole muutoin yhteydessä lomakeskuksen henkilökuntaan. Mikäli oireet pahenevat tai eivät poistu seuraavaan aamuun mennessä tulee asiakkaan poistua lomakeskuksesta saamaan hoitoa / sairastamaan kotipaikkakunnalleen.
Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet turvalliseen matkailuun kotimaassa.
Tervetuloa lomalle!
Lisätietoa: Vastaanotto ja myyntipalvelu: puh. 02 727 5200 lehmiranta@elakeliitto.fi