Thumbnail

Supisuomalainen viikko 24.–30.5. UUTUUS!

24.5.30.5.2022
Lehmirannan lomakeskus

Lähimatkailu on vastuullista ja suomalaisuus suosittua! Viikolla perehdytään mm. suomalaisiin perinneruokiin sekä kiinnostaviin uutuusherkkuihin. Laulamme kaikille tuttuja suomalaisia lauluja ikivihreistä iskelmiin sekä kuullaan lähiseudun historiasta. Jos osallistujia on riittävästi, tehdään opastettu retki lähialueelle (eri korvaus). Ota kokeilumieli mukaan. Pääset kokeilemaan suomalaisia villityksiä; saappaan ja kännykänheittoa, Speden spelejä, humppajumppaa ym.! Viikon varrella lisäksi Suomi-ilta makuineen ja juomineen. Vuodenajan mukaan nautitaan ympärillä olevista puitteista ja luonnosta.

Lomaohjaaja: Sinikka Koskinen

Säestäjä: Junnu Lepola

Kalevala- / kansanperinneviikonloppu 28.–30.5. Viikonlopun aikana sukelletaan syvemmälle suomalaiseen kansanperinteeseen lauluin, runoin ja tarinoin. Lauantaina osallistutaan perinnetuokioon pelimannipenkillä, aiheena Kalevalan taikaa. Päästään myös Mielikki metsänemännän metsäretkelle pihapiiriin. Mielikki johdattaa yleisönsä kansalliseepos Kalevalan, suomalaisen kansanperinteen ja metsämytologian moniaistiseen maailmaan

To 26.5. klo 19.00 “Ylppiä sinust, Suami” Runoryhmä Allit esittää humoristisen ohjelman Hinta: 25 € /hlö (sis. ruokailun ja ohjelman) Ohjelmat sisältyvät puolihoidon ja lomaviikon hintaan.

Hinnat 2022:

Lomaviikko 6 vrk, 576 euroa/hlö,
Eläkeliiton jäsenloma 6 vrk, 453 euroa/hlö.

Yksi puolihoitovuorokausi sisältää majoituksen, aamiaisen, yhden lämpimän aterian, kylpylän ja kuntosalin käytön sekä lomapäivien ohjelmasisällön. Myös ajankohtaan osuvat konsertit, esiintyjät ja ohjelmalliset ruokatapahtumat kuuluvat majoittuvien asiakkaiden loman hintaan.

Tutustu muiden eri mittaisten lomavaihtoehtojen hintoihin: Hinnasto

Varaukset ja tiedustelut:

Vastaanotto ja myyntipalvelu
puh. (02) 727 5200